Repairing frames

Repairing frames and floors.
Last summer I made a notification that when sailing in rough weather, the boat took some water in. Maybe 10 litres in one hour. I relized later, it had to do with the broken frames and delaminated floors. Fixing them was going to be one of my golas for the winter and spring. I also decided to make some extra floors from acid resistant steel to give extra stiffnes to the hull below the waterline.

I took the old floors apart and added new 4mm thick oak veneers and laminated them again with West Systems epoxy. I was very pleased to notice that my job was usefull. The sipping of water in hard weather had stopped. The bilge was dry. I was so happy!

This fall I decided to lift the engine out in order to reach the frames beneath it. I was surprised to see that six of the frames just under and behind the engine were all broken. I have now prepared them so that I can makce jigs for laminating new frames. Trying to make atleast 1:8 scarfs in order to achieve a strong bond.

I am using oak. I know there are people warning about oak and how hard it is to glue oak with epoxy. I didn't find it hard the first time so. I am using it again. The point is to follow the glueing instuctions and make sure to make all the preparations needed. You have to make sure, that the epoxy will get under the surfase of the oak veneers. Then You will get a strong bonding.

Kunnostukset alkaa

Kunnostukset on taas aloitettu. Puuvene on siitä mahtava, että tekemistä riittää myös purjehduskauden ulkopuolella. Tälle talvelle ja keväälle on suunniteltu moottoritilan kaarien korjauksia, kannen päällystäminen kankaalla (tähän palataan myöhemmin) sekä kylkien lakkaus ja maalaus. Istumalaatikkokin pitäisi putsata ja lakata uudestaan. Viime kerralla kaaret korjattiin laminoimalla paikalla tammiviiluilla. Nyt ajattelin tehdä tuon työn käyttämällä jigejä. Jigien avulla voin tehdä kaaret sisätiloissa jolloin lämpimälle säälle keväällä jää vain näiden osien paikalleen liimaus.

Moottorin nostaminen paikoiltaan oli mielenkiintoinen homma. 7 hv yksipyttyinen vanha Volvo Penta. Suuri kuin fan ja painoi sikana. Erinäisillä viritelmillä ja taljalla se kuitenkin saatiin takakannelle pois tieltä.

Vene on vihdoin maissa. Nosto meni reilusti lokakuun puolelle, mutta ei se mitään, kun ilmat pysyvät plussan puolella riittävän pitkään ja vene ehtii kuivumaan.

Tulevalle talvelle ja keväälle tulee taas sopivasti hommaa. Kannen rakenteesta johtuen joudunkin peittämään sen kankaalla. Todella sääli, kun kaunis tiikki joudutaan peittämään. Veneen säilymisen kannalta tämä taas on välttämätöntä. Moottori on myös nostettu paikoiltaan, jotta pääsen korjaamaan sen alla olevia kaaria. Samalla voi hieman huoltaa itse moottoria. 

Viaporin tuoppi II

Kaikilla kisajoukkueesta oli aikaisempaa purjehduskokemusta, osalla käsittääkseni myös kilpailukokemusta. Emme kuitenkaan lähteneet liikkeelle hampaat irvessä. Tärkeää oli hyvä fiilis ja kilpailutapahtumaan tutustuminen. Jaoimme tehtäviä, mutta matkalla jokainen teki mitä ehti.
Taktiikassa on hieromista seuraavaan kisaan mennessä. Vene ei pulleana sämpylänä nouse kovin hyvin tuuleen, joten ajolinjat olisi hyvä pyrkiä miettimään valmiiksi. Lisäksi noudatimme liian orjallisesti merimerkkejä, vaikkei kisassa sitä aina edellytetty. Panimme merkille että olimme monesti eri reitillä muihin nähden.

Panimme merkille myös sen, että meillä oli liian pienet purjeet vallitseviin tuuliolosuhteisiin. Kyseinen vene tarvitsee melko voimakkaat tuulet päästäkseen vauhtiin. Genuan osto on siis edessä. Toinen virhe, joka menköön kipparin =allekirjoittaneen) piikkiin, oli keulapurjeen skuuttipisteen väärä sijainti. Opin myöhemmin, että kevyellä tuulella skuuttipisteen tulisi olla mahdollisimman edessä, jotta purjeeseen saadaan riittävä pussi ja tätä kautta voimaa. Nyt olin virittänyt skuuttipisteen kauas taakse ja purje oli liian litteä.

Päästyämme kilpailureitillä Pihlajasaaren viereen ja siitä kryssimällä Koirakarille olimme porukasta viimeisimpänä. Tämän sijoituksen onnistuimme säilyttämään loppuun asti. Maalilinjan ylitys tuntui kuitenkin lopulta oikein hyvältä. Olimme tyytyväisiä, vaikkei purjehdus mennyt aivan kuten olimme ajatelleet.
Päätimme siirtyä SuPsin satamaan kustaanmiekan kautta.
Kylkikiinnityksellä olimme neljän veneen päässä laiturista. Tunnelma oli iloinen ja rento. Oli mukava tutustua muihin venekuntiin ja tuttujakin löytyi muutamista veneistä. Olimme ansainneet lasit kuohuvaa kisan päätteeksi. Tunnelma oli kaikin puolin kohdallaan.
Kun kaksi muuta miehistön jäsentä olivat poistunut jo mantereen puolelle siirryimme vakiogastin kanssa seuraamaan palkintojenjakoa. Oman LYS2 luokan kohdalla oli yllätys melkoinen, kun veneemme ilmoitettiin tulleen toiselle sijalle! Pakkohan puiset mitallit oli hakea, vaikka edelleen olemme vakuuttuneita, että kisaorganisaatio laski jotain väärin.

Viaporin tuoppi I

Pitkän jahkaamisen jälkeen päätimme pienellä porukalla osallistua kesän hienoimpaan puuveneiden purjehduskilpailuun. Ilmoittautuminen tapahtui viimeisenä mahdollisena päivänä viikkoa ennen kisaa.
Tästä alkoi kova valmistautuminen kisaan. Ensisijaisesti se tarkoitti sen selvittämistä, mitä purjehduskisoissa oikein tehdään... Paitsi että purjehditaan. Piti selvittää kilpailusäännöt ja muut käytännön asiat. Se miten esimerkiksi lähtö tapahtuu, selkeentyi vasta samana aamuna kisapäivänä. Päätimme että tärkeintä on olla törmäämättä keneenkään toiseen.
Itse kilpailu oli hyvin opettavainen tapahtuma. Pelkkä purjehtiminen ei riitä. Pitää osata valita reitit taktisesti oikein, trimmata purjeita oikein vallitseviin tuliolosuhteisiin nähden jne. Oman mielenkiintoisen lisänsä toi se että samoissa ahtaissa vesissä pyöri samalla kymmeniä muita veneitä. Yhteensä kisaan osallistui 186 venettä.
Jossain vaiheessa kisaa tuli selväksi, että tarvitsen isomman keulapurjeen. Iso genua lisättiin hankintalistalle.

Tilanne 19.6.2014

Tässä mennään... Pieni pintaremppa paisui (niinkuin on tapana) ja kesä tuli. Kunnostuspuuhilta en ole ehtinyt tai muistanut edes päivittää blogiani. Viikko aikaa lomaan ja "hieman" vielä töitä jäljellä. Kyllä ehdin.
Kun saan veneen vesille palaan tämän pariin ja kirjoittelen rempan etenemisestä.

Jotta rempan laajuus aukenisi edes hieman, listaan kaiken sen, mitä tuli ja on vielä tehtävä. Päätin poistaa kansikankaan, kun yhdestä kulmasta tuli muutamia tippoja vettä sisään kovalla sateella. Kansikankaan poiston vuoksi jouduin riisumaan kannen varvaslistoja myöten. Samassa rytinässä onnistuin tuohamaan ruffin katon kankaan ja jouduin poistamaan senkin ja laminoimaan siihen uudet viilut, kittaamaan ja maalaamaan sen. Sisällä havaitsini muutamien painokaarien murtuneen styyran puolelta ja päätin laminoida tammiviilusta uudet sellaiset. Samalla havaitsin, että lattiakaaret (onkohan tuo nimitys oikein) olivat lähteneet monesta kohtaa irti laminoinnistaan, joten uusin nekin... Ja samalla niiden vieressä olevat muotokaaretkin piti/pitää korjata. Tein lisäksi extrana haponkestävästä uusia lattiakaaria tukemaan vanhoja puisia, jotta veneellä voisi ajaa kovaa kovassa tuulessa. Tämä kaikki johti siihen, että jouduin purkamaan sisärakenteita ja lattian. Perässä oli vesi päässyt takastaagien rustiraudoista tekemään tuhojaan joten poistin huonon puun ja laminoin uudesta puusta palasia perään. Enää on hieman lakkauksia jäljellä, muutama kaari ja sisärakenteiden ja helojen kiinnitykset sekä pohjaväri. Ehtii viikossa töiden jälkeen hyvin.

Emäsalon itäpuolella suurten öljytankkereiden väylällä. Keli oli mitä mainioin. Gasti katsoi jo tehneensä tarpeeksi ja päätti rentoutua ahtaalla kannella

Näin kaikki alkoi osa II

Oli mahtavaa ensimmäisen kerran kauppojen jälkeen mennä omalle veneelle fiilistelemään. Pressut pois tieltä, luukut kunnolla auki, paikkojen yksityiskohtaista tutkiskelua. Käytännössä vain istuin veneessä ja nautin siitä, että olin saavuttanut yhden unelman. 

Ensimmäisen lyhyen koeajon tein veneen myyjän ja tyttärieni kanssa. Lapsille tämä oli erityisen jännittävää. Reissu oli hyvin nopea ja enemmänkin sellainen veneeseen ja sen moottoriin tutustuminen. Moottorilla Porvoon keskustasta Hamariin ja takaisin. Moottorina on vanha Volvon MD 1, jonka käynnistys luotettavuudestaan huolimatta vaatii normaalia enemmän kommervenkkejä. Ensimmäiselle purjehdukselle sain mukaan systerin perheineen. Hänen miehensä on pitkään mm kilpapurjehdusta harrastanut ja opasti paljon purjeista sellaista, mikä itselläni meni yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Ajattelin, että riittää, kun nyt saan purjeet ylös ja alas, niin tutkin trimmaamista sitten myöhemmin. Lähdimme matkaan aamusta ja palasimme illalla. Ilman suurempia suunnitelmia, kiersimme Emäsalon saaren. Huomasin purjehdittaessa, että pilssiin tuli viitisentoista senttiä vettä. Myöhemmin teinkin havainnon, että laiturissa ollessaan vene pysyi kuivana, mutta kovemmalla tuulella kallistuneena vettä vuosi hieman sisään.

Kesäloma meni suurimmaksi osaksi veneellä. Purjehdukset tapahtuivat kotivesillä Emäsalon ympärillä enimmäkseen päiväpurjehduksina. Leppoisaa saaristoluonnosta nauttimista ja harjoittelua. Pitkäkölinen vene kulkee kuin juna. Sitä on helppo ohjata, mutta käännökset ja ahtaassa tilassa manövreeraaminen on haastavampaa. 

Ensimmäinen yliyönreissu tuli tehtyä Emäsalon vieressä sijaitsevaan Äggskäriin. Yö saaressa opetti ainakin sen, että fallit tulee kiristää kunnolla. Aamuyöstä viimeistään uninen seilori kipuaa kannelle tekemään kiristyksen, kun on suurimman osan yöstä kuvitellut kohta nukahtavansa kilinästä huolimatta. Olin tavallaan tyytyväinen, kun naapuriveneen rouva nousi samaan aikaan heidän veneen kannelle tekemään samaa toimenpidettä. En siis ollut ainoa, joka oli laiinlyönyt fallien kireyden tarkistuksen illalla. 

Veneellä retkeily on mukavaa puuhaa ja suunnitelmia pidemmistä matkoista seuraavalle kesälle piirreltiin ajatuksissa. Sitä ennen halusin tehdä paljon kunnostus ja muutostöitä.

Vene sellaisena kuin se ensimmäisellä kohtaamisella oli. Pyöreä valaskansi oli "outo" asia, mutta siihen on tottunut ja jotenkin se kuuluukin asiaan. Opin, että valaskannella saavutettiin lisää jäykkyyttä ja kestävyyttä runkoon. Kansi ja ruffi oli peitetty useaan kertaan maalatulla kankaalla. Jo tässä vaiheessa pohdin mahdollisuutta poistaa kangas ja mietin, oliko kankaan alla teakkia.

Sisätilat näyttivät mukavilta. Salongissa oli kaksi täysipitkää punkkaa, taitettava pöytä, spriiliesi ja laatikostoja. Keulapiikissä oli myöskin makuusijat, tosin ehkä hieman ahtaat kahdelle aikuiselle. Erillistä wc:tä ei veneessä ollut, mutta tilaa kemialliselle käymälle kyllä. Wc:n lisäksi toisena puutteena näin riittävän seisomakorkeuden puuttumisen, mutta esimerkiksi folkkariin verrattuna tuo vajaa 170 cm tuntui ruhtinaalliselta.

Näin kaikki alkoi osa I

Olen ollut onnekas ja saanut asua lähellä merta ja viettää useita kesiä lapsuudestani saaristossa. Ehkä tästä syystä meri ja saaristoluonto tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olen niin kauan kuin muistan ihaillut kauniita, sulavalinjaisia puisia purjeveneitä. Jossain vaiheessa suunnittelin jopa puuveneveistäjän alaa, mutta elämä kuljetti muualle. Ajatus omasta puisesta purjeveneestä kyti ja odotti toteutumistaan. Miksi siinä kesti niin kauan, en tiedä, mutta lopulta päätin toteuttaa unelmani ja aloin etsimään pientä venettä. Ajattelin, että veneen tulisi olla sellainen, että yksinkin pärjäisi. Ratkaisun tuli olla ensimmäinen väliaikainen etappi pidemmällä matkalla ja päädyin ratkaisuun, että hankin folkkarin. Sillä olisi ollut hyvä opetella ja tehdä pienempiä viikonlopunkin kestäviä reissuja. Kohtalo kuitenkin puuttuu aina peliin ja törmäsin Wileniuksen telakalla Porvoossa 28 Jalkaseen Laurinkryssareen. Olin itse asiassa etsimässä itselleni valmiiksi venepaikkaa, kun ajattelin, että se on hyvä olla ennen varsinaista venettä. Tutustuin veneeseen niin hyvin, uin nyt ensimmäistä puista venettä ostava maallikko voi. Toki olin tutustunut kirjallisuuteen etukäteen. Ja mainittakoon, että olen minä omistanut lapsena optimistijollan, joten ihan noviisi en siis mielestäni ollut ;) Kyseinen Laurinkryssare oli paljon enemmän, kuin mitä olin alkuun suunnitellut ja ihastuinkin veneeseen. Melko nopeiden neuvotteluiden jälkeen huomasin olevani ensimmäisen ”isomman” puisen purjeveneen onnellinen omistaja. Sukulaiset ja kaverit varoittelivat puuveneeseen liittyvää loputonta suurta työmäärää, mutta oma näkemykseni oli, että kauneudella on hintansa ja puuvene on itsessään harrastus, ei pelkästään purjehtiminen sillä.

Matkakumppanit

Ensimmäinen rantautuminen luonnonsatamaan. Kuvassa mukana laajan veneilykokemuksen omaava vakiogasti