Emäsalon itäpuolella suurten öljytankkereiden väylällä. Keli oli mitä mainioin. Gasti katsoi jo tehneensä tarpeeksi ja päätti rentoutua ahtaalla kannella

Näin kaikki alkoi osa II

Oli mahtavaa ensimmäisen kerran kauppojen jälkeen mennä omalle veneelle fiilistelemään. Pressut pois tieltä, luukut kunnolla auki, paikkojen yksityiskohtaista tutkiskelua. Käytännössä vain istuin veneessä ja nautin siitä, että olin saavuttanut yhden unelman. 

Ensimmäisen lyhyen koeajon tein veneen myyjän ja tyttärieni kanssa. Lapsille tämä oli erityisen jännittävää. Reissu oli hyvin nopea ja enemmänkin sellainen veneeseen ja sen moottoriin tutustuminen. Moottorilla Porvoon keskustasta Hamariin ja takaisin. Moottorina on vanha Volvon MD 1, jonka käynnistys luotettavuudestaan huolimatta vaatii normaalia enemmän kommervenkkejä. Ensimmäiselle purjehdukselle sain mukaan systerin perheineen. Hänen miehensä on pitkään mm kilpapurjehdusta harrastanut ja opasti paljon purjeista sellaista, mikä itselläni meni yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Ajattelin, että riittää, kun nyt saan purjeet ylös ja alas, niin tutkin trimmaamista sitten myöhemmin. Lähdimme matkaan aamusta ja palasimme illalla. Ilman suurempia suunnitelmia, kiersimme Emäsalon saaren. Huomasin purjehdittaessa, että pilssiin tuli viitisentoista senttiä vettä. Myöhemmin teinkin havainnon, että laiturissa ollessaan vene pysyi kuivana, mutta kovemmalla tuulella kallistuneena vettä vuosi hieman sisään.

Kesäloma meni suurimmaksi osaksi veneellä. Purjehdukset tapahtuivat kotivesillä Emäsalon ympärillä enimmäkseen päiväpurjehduksina. Leppoisaa saaristoluonnosta nauttimista ja harjoittelua. Pitkäkölinen vene kulkee kuin juna. Sitä on helppo ohjata, mutta käännökset ja ahtaassa tilassa manövreeraaminen on haastavampaa. 

Ensimmäinen yliyönreissu tuli tehtyä Emäsalon vieressä sijaitsevaan Äggskäriin. Yö saaressa opetti ainakin sen, että fallit tulee kiristää kunnolla. Aamuyöstä viimeistään uninen seilori kipuaa kannelle tekemään kiristyksen, kun on suurimman osan yöstä kuvitellut kohta nukahtavansa kilinästä huolimatta. Olin tavallaan tyytyväinen, kun naapuriveneen rouva nousi samaan aikaan heidän veneen kannelle tekemään samaa toimenpidettä. En siis ollut ainoa, joka oli laiinlyönyt fallien kireyden tarkistuksen illalla. 

Veneellä retkeily on mukavaa puuhaa ja suunnitelmia pidemmistä matkoista seuraavalle kesälle piirreltiin ajatuksissa. Sitä ennen halusin tehdä paljon kunnostus ja muutostöitä.

Vene sellaisena kuin se ensimmäisellä kohtaamisella oli. Pyöreä valaskansi oli "outo" asia, mutta siihen on tottunut ja jotenkin se kuuluukin asiaan. Opin, että valaskannella saavutettiin lisää jäykkyyttä ja kestävyyttä runkoon. Kansi ja ruffi oli peitetty useaan kertaan maalatulla kankaalla. Jo tässä vaiheessa pohdin mahdollisuutta poistaa kangas ja mietin, oliko kankaan alla teakkia.

Sisätilat näyttivät mukavilta. Salongissa oli kaksi täysipitkää punkkaa, taitettava pöytä, spriiliesi ja laatikostoja. Keulapiikissä oli myöskin makuusijat, tosin ehkä hieman ahtaat kahdelle aikuiselle. Erillistä wc:tä ei veneessä ollut, mutta tilaa kemialliselle käymälle kyllä. Wc:n lisäksi toisena puutteena näin riittävän seisomakorkeuden puuttumisen, mutta esimerkiksi folkkariin verrattuna tuo vajaa 170 cm tuntui ruhtinaalliselta.

Näin kaikki alkoi osa I

Olen ollut onnekas ja saanut asua lähellä merta ja viettää useita kesiä lapsuudestani saaristossa. Ehkä tästä syystä meri ja saaristoluonto tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olen niin kauan kuin muistan ihaillut kauniita, sulavalinjaisia puisia purjeveneitä. Jossain vaiheessa suunnittelin jopa puuveneveistäjän alaa, mutta elämä kuljetti muualle. Ajatus omasta puisesta purjeveneestä kyti ja odotti toteutumistaan. Miksi siinä kesti niin kauan, en tiedä, mutta lopulta päätin toteuttaa unelmani ja aloin etsimään pientä venettä. Ajattelin, että veneen tulisi olla sellainen, että yksinkin pärjäisi. Ratkaisun tuli olla ensimmäinen väliaikainen etappi pidemmällä matkalla ja päädyin ratkaisuun, että hankin folkkarin. Sillä olisi ollut hyvä opetella ja tehdä pienempiä viikonlopunkin kestäviä reissuja. Kohtalo kuitenkin puuttuu aina peliin ja törmäsin Wileniuksen telakalla Porvoossa 28 Jalkaseen Laurinkryssareen. Olin itse asiassa etsimässä itselleni valmiiksi venepaikkaa, kun ajattelin, että se on hyvä olla ennen varsinaista venettä. Tutustuin veneeseen niin hyvin, uin nyt ensimmäistä puista venettä ostava maallikko voi. Toki olin tutustunut kirjallisuuteen etukäteen. Ja mainittakoon, että olen minä omistanut lapsena optimistijollan, joten ihan noviisi en siis mielestäni ollut ;) Kyseinen Laurinkryssare oli paljon enemmän, kuin mitä olin alkuun suunnitellut ja ihastuinkin veneeseen. Melko nopeiden neuvotteluiden jälkeen huomasin olevani ensimmäisen ”isomman” puisen purjeveneen onnellinen omistaja. Sukulaiset ja kaverit varoittelivat puuveneeseen liittyvää loputonta suurta työmäärää, mutta oma näkemykseni oli, että kauneudella on hintansa ja puuvene on itsessään harrastus, ei pelkästään purjehtiminen sillä.

Matkakumppanit

Ensimmäinen rantautuminen luonnonsatamaan. Kuvassa mukana laajan veneilykokemuksen omaava vakiogasti